KOTIÄIDIN PIKAMEIKKI

Hyvin nukuttu yö? Ei tosiaan. Arki kolmen lapsen kanssa vaatii sen verran eforttia, ettei ihan päivittäin ole jaksamista laittautumiseen. Ajasta se ei voi olla kiinni, kyllä jokaisella olisi se viisi minuuttia aikaa harjata hiukset ja laittaa ehostusta. Usein se on omalla kohdallani siitä kiinni, ettei vaan jaksa. Ehkä ei tule mieleen, tai asiaan ei myöskään ole sen kummempaa paloa. 

Hyvinvointi pitäisi kumminkin aloittaa itsestään, koska kukaan muukaan ei sitä voi tehdä meidän puolesta. Pitäisi muistaa juoda päivittäin kaksi ja puoli litraa vettä, varsinkin kun imettää. Unohdettavien listalla pitäisi olla sokeri, mutta sen sijaan unohdan syödä tarpeeksi vihanneksia. Happihyppelyä pitäisi harrastaa päivittäin vähintään kaksi tuntia, oikeasti toteutuu se tunteroinen jos sitäkään. Parannettavaa olisi. 

Niinpä olen ottanut kaikki sellaiset pikakeinot käyttöön, koska pienikin arjen luksus on tässä lastenvaatevuorten keskellä häärätessä ihan kivaa ekstraa. Miksi naiset antavat kaikkensa perheen eteen, mutta itsensä unohtavat helposti? Nyt seuraa maailman helpoin vinkki itsensä panostamiseen: huulipuna.



Kävin eilen ostamassa kaksi kivaa uutta huulipunaa. Valitsin värikartan lämpimästä päästä ja kokeilin rohkeasti oranssinpunaista, kun myyjä sitä suositteli. Kotona pohdin, että ohhoh, tulipa ostettua jotain mitä ehkä taas unohtaa kaapin perälle. Ehkä ei sittenkään! Ehkä minä muistan tämän tehdä, koska se pienikin piristys on ihan kiva. Miksi karsia niistä kivoista jutuista?









Pirteä ja ainakin aurinkoinen ilme tämä on. Paljon pirteämpi kuin se naama, jonka kanssa heräsin. Lisäksi jos megapaljon haluaa helpottaa arkea, kannattaa hankkia noi ripset. Kulmien kestovärjäys helpottaisi vielä lisää. Itse laitoin kulmiin vähän kulmaväriä, koska kulmakarvoissani on jotain ihme arpikohtia, joissa ei kasva kunnolla karva. 

Mitäs pikakeinoja teillä on piristää arkilookkia? 

8 kommenttia

  1. Itseensä panostaminen. Oi mikä aihe! Joka päivä tukka samalla nutturalla (pitkät hiukset on kotona aina tiellä, tiedät varmaan, mistä puhun) ja silmäpussit nilkoissa asti. Jospa ostaisin kivan värisen huulipunan ja nipsauttaisin kampaajalla tukan sellaiseksi, että on nätti ilman laittamista. Kiitos tästä motivaattorista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Joskus asiat alkaa etenemään urakalla, joskus junnataan vuosi paikallaan. Mulla on nyt uudistumisen aika :)

      Poista
  2. Hassua, täällä käytiin myös eilen huulipuna ostoksilla! Tosin laitoin mieheni asialle, värikartasta en kyllä osaa sanoa, onko juuri omaa sävyä:D Aika vähän tulee arkena laittauduttua, mutta kyllä ne pienet jutut kuitenkin piristää kummasti:) Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkea kun laitoit miehen asialle :D mitä se toi sulle? Kiitos kehuista.

      Poista
    2. Sain tuota kuvassasi näkyvää Lorealia, mikä on kullanvärisessä putkilossa, kirkkaan punaista:) Arvelin, että kyllä se osaa ostaa, kun on joskus aikoinaan käynyt opiskelemassa kosmetologikoulussa:D Ja toi vielä huultenrajauskynänkin!

      Poista
  3. Mulla jokapäiväinen arjen meikki koostuu valokynästä (juurikin niihin nilkoissa asti roikkuviin silmäpusseihin) ja kevyesti rajauskynää silmiin. 1 min.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokynä oliskin muuten hyvä. Mulla on sellanen kans... jossain...

      Poista
  4. Mä kuulun siihen ehkä vähän harvalukuisempaan äitien joukkoon, jotka meikkaavat oikeastaan joka päivä. Tai no, jos olen ihan vain kotona sisätiloissa, siivoilen jne. niin silloin saattaa meikkaaminen jäädä. Mut ovesta en yleensä ulos astu ilman meikkiä. Muutaman kerran oon oikein "repäissyt" ja käynyt aamuvarhaisen juoksulenkillä meikittä... ;) Lienee äidiltäni peritty tapa. Tai toinen niistä. Toinen on korkokengät. Omaan päivittäiseen meikkiini kuuluu ehdottomasti kevyt meikkivoide: uusi suosikkini on L'orealin CC Nude -meikkivoide. Vihreä sävy siitä kompensoi kivasti vähän punakkuuteen taipuvaista ihoni väriä. Ihan älyttömän ihana. Kevyt kuin kosteusvoide ja tasoittaa silti ihon huolitellun näköiseksi. Sitten vähän väriä kulmiin, silmiin rajaukset, ripsiin ripsarit ja valovoidetta niihin ikimustiin silmänalusiin. Siinä se. Aika usein meikkaan olohuoneen lattialla, jossa puolitoistavuotias tyttäreni "osallistuu" mukaan hommaan. Eli levittelee meikit pitkin lattiaa ja tutkii kaikki purnukat ja putkilot. Jos lähden jonnekin kotikulmia kauemmaksi, lisään poskipunan ja huulikiillon tai huulipunan. Itse löysin vasta viime kesänä nuo vahvemmat huulipunasävyt. Oon alkanut pitämään niistä. Etenkin, jos silmät jättää ilman luomivärejä, huulipuna tekee huolitellun lopputuloksen. Ai niin, oma ehdoton suosikkini kauneudenhoitoon liittyen on nykyisin Body Shopin porkkanaöljy. Käytän sitä kasvoilla aamuin illoin. Tuntuu ihanalta, tuoksuu hyvältä ja imeytyy suht nopeasti ja antaa lisäksi aavistuksen ruskettuneen sävyn iholle.Tuo oranssiin taittuva huulipuna sopii sulle tosi kauniisti. Itsekin oon funtsannut et ois kiva kokeilla kyseistä sävyä. Vähän vain epäilen, että sopiiko se. No, kokeilemallahan se selviää.

    VastaaPoista