PALOJA EILISELTÄ





 




Kun lähtee oikein miettimään, että mitä sitä muistaa lasten elämästä tähän saakka, tulee ensimmäisenä mieleen syntymä ja heti sen jälkeen ristiäiset. Siihen saakka eletään uuden elämän kanssa vähän varoen. Ei lipsauteta nimiä julkisuuteen (ainakaan meidän suvussa), puhutaan vauvasta vauvana ja hoetaan "muista kortit, muista kakut, muista pöytäliinat". Palasin katsomaan eilen illalla kuopuksemme ristiäiskuvia. Muistan tuon päivän vielä kuin eilisen.

Meidän kaikki kolme lastamme on kastettu seurakunnan tiloissa. Niissä hoituu kahvitarjoilut näppärästi, kun laitoskeittiössä on tilaa. Pesukoneohjelma pyörii alle puolessa tunnissa, säilytys onnistuu muhkeissa teollisuusjääkaapeissa. On tilaa pukea ja riisua, syöttää, levähtää ja laulaa. Niissä on hoidettu tilasiivoukset talon puolesta, kunhan on muistanut itse vaan laittaa pöytäliinat pöydille ja kukat maljakkoon ja viedä lopuksi roskat roskikseen. On aikaa keskittyä tilaisuuteen, eikä katse harhaile pöytien alla oleviin villakoiran poikasiin kun pitäisi viimein paljastaa tulokkaan nimi. 

Eilen osallistuttiin suvun pienimmän suureen juhlaan. Tälläkin kertaa juhlat olivat seurakunnan tiloissa. Sylissäni istuva perheemme kuopus tuntui jättiläiseltä päivänsankarin vieressä. En ole muistanut kertoakaan, että neiti on oppinut kääntymään. Sitä sitten tehdään koko ajan ja joka kerta tunnen suurta ylpeyttä hänen uudesta taidostaan. Samalla tunnen haikeutta siitä, että kohta hän on niin iso, että tanssii seurakuntatalon aulassa ja esittelee muille monisanaisesti juhlamekkonsa sävymaailmaa kuten isosiskonsa. 

Äitinä oleminen on kyllä haikeaa, mutta samalla antoisaa. Tästä se meidän suvun nuorimman seikkailukin alkaa. 


4 kommenttia

  1. Joo, tulee kyllä nostalgiapläjäys kun selaa vanhoja kuvia. Varsinkin kun eksyy esikoisen ja keskimmäisen vauvakuviin ja erilaisiin videoihin, kyyneleet on taattu.
    Ootte kaikki tyttöset niin nätteinä♡ (Eiköhän ne pojatkin komeina ole, vaikkei kuvista paljoa heitä näekään :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ne pojat komeita :D mä kiinnitin vaan huomiota tuohon mieheni kenkävalintaan. Tennarit! kun pojalla taas oli puvun kengät. Hahhaa...

      Poista
  2. Minusta tuntuu, että sitä ei siksikään muista paljoa niistä vauvan ensikuukausista, kun itse ainakin elän silloin ihan semmosessa sumussa ja vauvahuurussa - kai se hormoneista johtuu. Ristiäisten jälkeen elämä jotenkin tasaantuu ja varmaan ne hormonitkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sumu on kyllä ihan todellista. Uuden opettelulle haluaa antautua täysillä ja oppia tuntemaan sen oman lapsensa. Minäkin pidin ihan breikin somesta silloin. Halusin keskittyä hetkeen.

      Poista