NE EPÄONNISTUNEET VERSIOT









Näitä olisi kuulkaa lisää vaikka kuin. Kuvissa on epäonnistuneita ilmeitä, asentoja ja valotuksia. Ne ovat sellasia, jotka ovat joutuneet sivuun onnistuneiden tieltä. Ei mene kuulkaa todellakaan aina niin kuin strömsöössä. 

Jouduin luopumaan ripsien pidennyksistä, sillä sain silmätulehduksen. Varmaan vaan huonoa tuuria, mutta uusintakierrosta en viittinyt ottaa, Niinpä ne jäi ja olen totutellut elämään ilman räpsyjä. Olenko alkanut käyttää ripsaria? No en. Olen katsonut monesti itseäni peilistä todeten, että hitot minä mitään ripsareita tarviin. "Tällaisen näköinen mä olen!", ajattelen ja nauran päälle. 

Ennen olin hysteerisen tarkka siitä, että onnistuin kuvissa. Jos joku kaveri alkoi ottamaan kuvia, stressasin siitä tosi paljon. En oikeastaan koskaan ollut tyytyväinen itseeni. Liian korkea otsa, outo hymy, pienet silmät ja korkeat poskipäät. Koskaan en ole painoa stressannut, mutta ilmeitäni senkin edestä. Miksi sitä on itse kaikkein ankarin itselleen? Tässä kropassa ja naamassahan minä vietän aikaani joka päivä. Eikö olisi jo aika tulla sinuiksi? Minulla on persoonallinen vinohko hymy, pisamia ja täyteläiset huulet. Silmien sininen sointuu punertavien hiusteni kanssa. On tässä naisessa jotain hyvääkin!

Haastan teidät kaikki laittamaann välillä niitä epäonnistuneita kuvia, joihin ette ole ihan niin tyytyväisiä. Ne ovat hyvä muistutus siitä, että jokainen meistä on oikeastaan ihan tavallinen. Me tehdään outoja juttuja ja tyhmiä ilmeitä, mutta mitäs sitten? Kuka niitä kiiltokuvia jaksaakaan katsella? 

17 kommenttia

  1. VOI APUA! Jos nämä ovat pahasti pielessä minun blogissa odottaisi sirkus huvit :D :D :D hehheee... Onneksi minulla onkin pääosissa nuo tekeleet, mutta... saahan niistäkin hyvän floppi kokoelma! Täytyykin tehdä postaus aiheesta! Haaste kopattu, omalla pieleen menneellä tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että tartuit haasteeseen :D laittele sitten linkkiä mullepäin jos teet postausta.

      Poista
  2. Hih :D pitäiskin lähteä megeen jollain tapaa ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni, arvasin että sä ainakin rohkenet lähtee mukaan :)

      Poista
  3. Täyttä asiaa! Itse sitä on aina niin kriittinen itseään kohtaa vaikka ei olisi syytäkään. Ei saa olla liian ankara itseään kohtaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei saakaan. Joskus isäni urputti mulle meikkauksesta, niin tokaisin: "Sä et oo nähnyt mua ilman meikkiä!" Ja isäni nauroi, en sillon ymmärtänyt miksi tai mikä siinä oli nii hauskaa :D

      Poista
  4. Hahhaa :D Näitähän joo löytyy, blogistakin ei toki pahimpia mutta yleensä mulla on niin kiire etten kerkee hioa asentoa niin että että olisin oikeesti tyytyväinen (ehkä se on siis mahdotonta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis ihan kauheen noloa mulla ainakin kun otan sata kuvaa tuolla ulkona ja naapurit kattoo että siellä se rouva taas toteuttaa itseään :D ei viitti kovin montaa räpsyä ottaa.

      Poista
  5. Kyllä sitä niin helposti on kauhean kriittinen itseään kohtaan. Mun silmään nääkään kuvat ei oo edes mitään ihan kovin huonoja. No, tuo tomera askellus kuvassa, jossa näyt vain vähän, on kyl huvittava. On myös jännää miten eri lailla sitä itse näkee itsensä. Se voi poiketa täysin omasta ideaali-ilmeestä ja -olemuksesta. Esim. Itse huomaan näyttäväni blogikuvissa tosi usein semmoselta hillityltä. Todellisuudessa oon melko ilmeikäs, nauravainen ja kahelikin. Luonnollisuus ei oo ihan helppo juttu kuvissa. Oiskin joskus jännä tehdä kuvaussessio jossa joku läheinen ihminen ottaisi kuvia juuri sellaisina kuin näkee kuvattavan. Vähän semmosella "voimaannuttava valokuva" -periaatteella, jos tiedät sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin eron kun katsoin itsestäni videota. Siihen olin tyytyväinen, koska näen itseni niin samoin kuin siinä olin. Mutta kuvat. Voi että... Niissä on ollut tekemistä.

      Poista
  6. Nuo kaikki kuvathan on ihan hyviä! Miun oikeesti epäonnistuneet kuvat on niitä, joissa näytän vähintään humalaiselta tai räpätän kuvaajalle (miehelleni) :D täydellisiä kuvia en saa koskaan oikeestaan. Asenteen muutos kyllä olisi hyödyllinen ja itsestä tykkääminen parantaisi varmasti elämänlaatua... Olen aina ollut melko tyytyväinen sisäiseen puoleeni, mutta ulkoisesti - vain pari kohtaa voin nimetä hyviksi puolikseni :/ itsensä näkeminen blogikuvissa ja niiden julkaiseminen on aina vähän jännää, olisi niin mielenkiintoista nähdä itsensä joskus ulkopuolisin silmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minusta sinä olet aina ollut niin kaunis punaisine hiuksinesi ja sievine kasvonpiirteinesi :) Itse ollaan kyllä pahimmat ulkonäkötuomarit. Ensi kerralla peilin edessä etsit jonkun asian mikä on kaunista ja keskityt siihen! :)

      Poista
  7. Hih, tuo tarmokas kävely sai pienen hihityksen aikaan! :)
    Välillä räkättelen kuvilleni muokkausvaiheessa. A) mun on aina pakko pelleillä edes vähän, b)Onnistun kaksoisleukailemaan, ilveilemään ja olemaan hämmentävissä asennoissa ihan muutenkin. Tartun haasteeseen! Ja samaa vikaa minullakin, tuntuu että monissa kuvissa en näytä itseltäni, videoissa enemmänkin. Ps. Olet kyllä ihan todella kaunis. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus ja täyttä asiaa! Minustakaan nämä kuvat ei ole kamalia nähneetkään ;). Itse sitä on liian kriittinen moneenkin asiaan, ja niitä surkeita otoksia löytyy läppärin uumenista pilvin pimein. Ilmeet minulla ne pahimmat, muistan hääkuvistakin vain yhden, jossa olin kohtuullisen perusilmeellä tallentunut. Täytyy katsoa, saisinko seuraavaan postaukseen mukaan niitä huonompia kuviakin :D.

    VastaaPoista