KAAVAKESKIVIIKKO OSA 1: GRAINLINE STUDIO LARK TEE

On ensimmäisen kaavakeskiviikkopostauksen aika. Muistatteko vielä, mitä sillä tarkoitettiin? Olen luvannut vinkata teille ulkomaista suosittua kaavaa kuukauden viimeisenä keskiviikkona. Kaavat on valittu sen perusteella, miten niihin olen törmännyt kansainvälisissä ompelublogeissa ja ne vaikuttavat mielestäni mielenkiintoisilta. Valitsemani kaavat ovat eri tasoisia ja soveltuvat monenlaisille ompelijoille aloittelijoista edistyneempiin. Mukana on myös asusteiden kaavoja ja yksi ulkovaatekaava.






Ensimmäisen postauksen aiheena on Grainline Studion julkaisema Lark tee -trikoopaitakaava. Joku saattaa ajatella, että miksi aloittaa trikoopaidan kaavasta? Saahan tuontyyppisiä kaavoja jo kotimaisistakin kaavalehdistä. Niinpä, se on hyvä kysymys. Toisaalta taas miksipä ei aloittaisi sellaisesta, joka todennäköisesti onnistuu pienemmälläkin ompelukokemuksella? Olen myös piirtänyt monen monta trikoopaidan kaavaa, eikä yksikään niistä ole ollut samanlainen toisensa kanssa. Siksi myös tämäkin on omanlaisensa kaava, joka nyt sattuu vaan olemaan hyvin suosittu ulkomailla. Haluaa kokeilla kans! Lisää tietoa kaavan synnystä ja paidan ompelemisesta löydät Grainline studion nettisivuilta



Mistä kaavan voi ostaa?

Grainline Studiolta. Yritys julkaisee nykyaikaisia ja muodikkaita kaavoja perusvaatteisiin. Jokaisen kaavan mukana tulee selkokieliset ohjeet englanniksi. Ostaja voi valita haluaako kaavansa pdf- vai printtiversiona. Tässä postauksessa viittaan pdf-tiedostona ostettuun kaavaan.

Kaavan ostaminen sujui näppärästi. Tätä olisi saanut ostettua myös paperiversiona 16 $ hintaan, mutta valitsin pdf-tiedoston joka maksoi 12 $. Ostokseni maksoin paypal-tilin kautta ja heti perässä sain sähköpostiini tiedoston .zip-filenä. Avaamisen jälkeen huomasin, että kaavatiedosto sisälsi useita kansioita. Luettuani ohjeistavan kansion ensin (suosittelen jotta vältyt turhilta printtauksilta) osasin valita oikean tiedoston tulostettavaksi


Missä koossa kaavaa on saatavilla? 

Koon valintaan tarvitsin apua netin tuumamuuntimista. Jenkkikoot 0-18 eivät oikeastaan kertoneet yhtään mitään, mutta muunnoksien jälkeen valitsin itselleni kooksi 4, joka vastaa mitoiltaan kokoa 36. Todennäköisesti koko 0 vastaa kokoa 32 ja suurin koko 18 vastaisi kotimaista kokoa 50. Kaava kannattaa valita rinnanympäryksen mukaan, koska vyötärön ja lantion muotoa voi muuttaa helpommin kuin rinnanympäryksen kaavoitusta. Sen takia ennen kaavan leikkaamista kannattaa kaavasta mitata rinnanympärys ja verrata sitä omaan, eikä luottaa kokomerkkeihin. Ikinä ei etukäteen voi tietää paljonko väljyyttä on mitoitettu kaavaan sisälle. Sen saa selville vain mittaamalla. Sopiva väljyys on myös pitkälti makuasia. Toiselle väljä mitoitus onkin toiselle sellainen, josta nakitkin olisivat kateellisia. Tässä kaavassa rinnanympärys vastaa taulukossa ilmoitettua mittaa. Väljyys ry verrattuna on 0 cm.

Sisältääkö kaava muokkausohjeita?

Kaavassa on monia eri muokkausvaihtoehtoja pääntien ja hihanpituuden osalta. Itse valitsin testiin kuvassakin näkyvän boatneck-kaavan. Kaikki koot on piirretty samaan tiedostoon, mutta ne on helppo leikata erilleen. Kaava sisältää 0,63cm levyiset saumanvarat. 




kuvat Grainline studio

Mitä huomioita kaavanpiirrosta ja -leikkaamisesta?

Kaavaan on merkitty kohdat, joista voi säätää miehustan ja hihan pituutta. Saumanvarat on piirretty mukaan kaavoihin. Itselle jäi epäselväksi onko hihan- ja helman käännevarat isommat, mutta en tehnyt muutoksia kaavaan.

Ompeluohjeiden seuraaminen

Kaavaan liittyvät ompeluohjeet löydät myös nettisivuita sekä pdf-tiedostona kaavan mukana. Kuvalliset ohjeet opastavat kaavan asettelusta ja kankaan leikkaamisesta ompelun kulkuun ja valmiin työn huolitteluun saakka. Lähetin itselleni ohjeet sähköpostiin, josta pystyin kännykälläkin ne avaamaan ja toimimaan ohjeen mukaan työn edetessä. 

Vastaako kaava mallikuvaa?

Mallikuvan naishenkilö on minua selvästi pyöreämpi ja vanhempi. Kuvasta en voinut päätellä miten kaava tulisi omalla vartalollani istumaan. Se on seikka joka kannattaisi heti ensin miettiä ennen kaavan ostamista. Naismallin vartalo on selvästi A-linjaisempi kuin minun, joten päätin aloittaa kaavan testaamisen halvasta laaritrikoosta.

Ensimmäinen versio paidasta näytti tältä:


Tein siis koolla 4, koska rinnanympäryksen mukaan sen piti sopia minulle. Kuvassa kuitenkin näkyy että kaavassa on todella paljon väljyyttä vatsan ja selän kohdalla. 

Vaatiko kaava lisämuokkauksia?

Kuten edellisestä kuvasta näkee, niin kaava vaati paljon muokkauksia istuakseen vartalolleni. Ongelmakohtina ovatkin pyöriön muoto takana, liian pitkä selän pituus ja väljyys sekä rinnanympäryksen napakkuus. 


Tein muokkauksia hihan pyöriöön loiventamalla kaarretta takana noin sentin verran. Etupuolelle en tehnyt muutoksia. Seuraava versio näytti tältä:


Nyt pyöriö istuu jo paremmin takana, mutta selässä on pussitusta. Se johtuu minulle liian pitkästä takakappaleesta ja notkoselästä. Keskelle taakse en halunnut laittaa saumaa, joten päädyin muokkaamaan Tehtaamon blogista löytyvällä ohjeella selästä ylimääräistä pituutta pois. 

Kolmas versio paidasta näyttää tältä:

Nyt paita istuu paremmin pyöriöistä sekä edestä että takaa. Kainalon kohtaan syntyvät vekit johtuvat nyt paksummasta kankaasta (joustofrotee) ja tälle materiaalille kainaloa pitäisi hieman madaltaa vetojen poistamiseksi. Olen tähän kolmanteen versioon jo varsin tyytyväinen siitä huolimatta. 

Ero ensimmäisen ja kolmannen paidan välillä on selvä:


Kaavan myyntipuheessa luvattu niukkalinjainen peruspaita ei ihan toteutunut ainakaan minun kohdallani ilman muokkauksia. Pienempi kaava taas ei onnistu, sillä olan leveys- ja rinnanympärys vaativat koon 4. Leveydestä olisin mahtunut kokoon 0. 

Kangasvalinnoista ja kaavasta

Ohjeessa mainitaan kaavan sopivan vähintään 20 % joustaville kankaille. Tämä tarkoittaa yleisimpiä trikoolaatuja (poislukien joustamaton 100 % puuvillatrikoo) ja paksu joustocollege. Kankaan jouston voi testata helposti venyttämällä sitä senttiviivaimen päällä. Lepotasossa 10 cm pituinen pätkä pitäisi siis venyä vähintään 12 cm pituiseksi, jotta se sopisi tähän kaavaan. Itse tein kokeilin kaavaa joustofroteella (sinapinkeltainen paita), singletrikoolla (vihreä paita) ja puuvilla-elastaanitrikoolla (kukallinen paita).




Viimeisin versio paidasta on tehyt joustofroteesta ja siihen on yhdistetty valkoinen asustekangaspätkä tuomassa keveyttä. Tykkään materiaalien erilaisuudesta. Joustofroteen ja kevyen kankaan yhdistelmä hävittää retroleiman froteen yltä. Tämä paita ei ole retroa enää nähnytkään.

ps. Muistutan vielä, että yksikään kaava ei ole sellaisenaan huono tai hyvä. On vain sopivia ja epäsopivia. Vartalon mittasuhteet pitää aina huomioida kaavaa piirtäessä. En ole vielä tähän päivään mennessä törmännyt valmiskaavaan joka olisi täydellisesti sellaisenaan sopiva.

Seuraava keskiviikkokaavapostaus onkin sitten joustamattomalle kankaalle tarkoitettu mekkokaava. Tilasin kaavan jo oikeastaan tätä kuukautta ajatellen, mutta sen tulo toiselta puolelta maapalloa on kestänyt jo tooooodella pitkään. Ehkä se ehtii minulle helmikuuksi, jotta pääsen testaamaan Papercut patternsin Sigma dressiä. En malttaisi odottaa! 

Onko joku teistä kokeillut Lark tee -kaavaa? Miten se sopi teidän vartalolle ja vaatiko se muokkauksia? 

28 kommenttia

  1. Kiva postaus! Jos jotain toivetta sais esittää, niin ilmaiskaavat olisivat kivoja.. Tietty tääkin kiva siinä mielessä, et ei mee omat rahat hukkaan, kuten tän kaavan kohdalla olis käynyt, koska en oo näppärä hoksaamaan heti ongelmapaikkoja, saati miten sen korjaisin. Näin saan vinkkejä muiden kaavojen kanssa mahdollisesti samoihin ongelmiin törmätessä. Kiitos kun näet vaivaa, siitä on varmasti monelle hyötyä! Niin, ja tuo lopputulos on mielestäni oikein hieno. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt pääsen rauhassa vastailemaan kommentteihin :D Kiitos Minnikki ja kiva kun tykkäsit. Laitetaan ilmaiskaavavinkki ehdottomasti korvan taakse :) Niitä olenkin kerännyt Pinterestiin jonkun verran ja eiköhän sieltä joku mukava aihe löydy :)

      Poista
  2. Hyvännäköinen tuo joustofroteesta tehty paita :) Kiitos vinkeistä. Itse yritän etsiä vinolla olkasaumalla olevia kaavoja, kun ne tuntuu jotenkin mukavilta päällä. Jään innolla odottamaan seuraavaa kaavan esittelyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Voikku! Ensi kuuta odotellessa :)

      Poista
  3. Tuo pääntie on kaunis! Kannatti muokata, tuo keltainen paita on tosi nätti, etenkin tuon alaosan kanssa :) Kiinnostuneena seuraan tätä sarjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Itsekin pidän sitä suosikkipaitanani.

      Poista
  4. Tosi kaunis paita, varsinkin tuo oranssiin menevä!! Voisin innostua kokeilemaan tällaisen ompelua, ja yritin tässä tihrustaa kuvasta, miten olet tikannut päätien, onko se tehty tavallisella ompelukoneella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mekkomerillä ja kiva kun jätit kommenttia :) Pääntie on tehty joustotikillä, ompelukoneella. En oikein harrasta kaksoisneuloja :P

      Poista
  5. Tuhannet kiitokset tästä postaussarjasta! Mun tämän vuoden tavoitteena on juurikin edetä sieltä lastenvaatekuvioista myös itselle ompeluun, ja sattumalta ompelin eilen juuri ensimmäisen vaatteen itselleni. Aloitin myös trikoopaidasta, koska tuntui että sen kanssa on helpointa opetella tekemään kaavaan muokkauksia. Toteutit tämän postauksen tosi kivasti ja informatiivisesti niin, että siitä oli apua kaltaiselleni noviisille. Muokkausten näyttäminen ja ompeluprosessin avaaminen auttavat paljon ja ovat kiva lisä etenkin, kun itse vahvana päärynävartalona en varmastikaan tule ompelemaan samoja kaavoja kuin sinä tässä kaavakeskiviikko-sarjassa. Ulkomaisiin kaavoihin olen kyllä perehtynyt itsekin, niin löytyy huomattavasti enemmän valinnanvaraa! Itse iskin silmäni Sewaholic patternsiin, koska heidän kaavansa ovat päärynävartalolle piirrettyjä. Ensimmäinen tilaamani eli just mainitsemani t-paita onnistui hyvin, joten tästä on hyvä jatkaa! Kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten mukava kuulla että tuli kuin tilauksesta sulle :) Ehdottomasti kannattaa ommella itselleen. Sitä on itse paras makutuomarinsa eikä varmasti kukaan tule kiukuttelemaan lopputuloksesta, ellei sitten itse :D

      Koitin juuri noita muokkauksia tuoda mutta vieläkin voisin paremmin näyttää esim kaavakuvaan merkityt muutokset. Ne jäi nyt ottamatta, mutta yritän muistaa seuraavaan laittaa ne.

      Poista
  6. Kivannäköinen tuo sinapinvärinen! Ja hyviä muokkausohjeita tällaiselle tuuriompelijalle. :) Kiinnostava juttusarja!

    VastaaPoista
  7. Minä kyllä kans tykkään näistä muokkausvinkeistä. Vaikka olenkin paljon ommellut, olen silti aika tyhmä näissä asioissa. Minä olen varmaan tooooosi hidas tilaamaan mitään yksittäistä kaavaa netin kautta, varsinkaan ulkomailta. Kiva silti seurata tätä sun sarjaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaisia kaavoja saakin muuten sen tilaamisen jälkeen odotella...Grr. Nyt tänään kolahti tuo tilaamani kaava postista, kolme viikkoa meni. Ja kiva kun tykkäsit juttusarjan ekasta osasta :)

      Poista
  8. Mahtivinkkejä ja viimeinen paita on tosi kiva. Hyvä idea yhdstää tuo helma joustofroteeseen. Heti modernimpi ilme!

    Mulle kaavojen piirtäminen saati muokkaaminen on kyllä melkoista tervanjuontia. Oon just semmonen vähän-sinnepäin fiilisompelija. Mutta tää on mun seuraava kehittämiskohde ja siksi aion paneutua ja oppia näistä sun postauksista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihailen sun tyylissä sellasta rennompaa linjaa, hyvin täydentää tätä mun yltiöperfektionismia :D koitan opetella rentoutta ja eri tapoja tehdä. Jotenkin on urautunut ja nyt on avautunut silmät miten todellakin minä itse päätän miten paitani teen. Aina ei tarvi tehdä niinkuin kaavakirjassa :D ps. ne sun villahousun leikkausohjeet on tosi hyvät. Mä laitoin ne talteen itselleni muistiin.

      Poista
    2. Rohkaisevaa kuulla, että mun suurpiirteinen asenne onkin positiivinen asia. Oon jotenkin aina vähän nolostellut sitä "oikeiden" käsityöihmisten seurassa. Outi Pyyn kirja vapautti mua kyllä vähän olemaan oma huithapeli itseni myös käsitöissä:D Ja tosi kiva kuulla, että villahousujen ohjeesta oli hyötyä muillekin. Ne on käytössäkin osoittautuneet aivan mahtaviksi!

      Poista
  9. Tosi kivannäköinen tuo oranssi paita, ohut kangas helmassa on just hyvä yksityiskohta! Kiva infopaketti muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paulina :) Kiva kun tykkäsit ja luit jutun :)

      Poista
  10. Olen ihan vasta alkanut tekemään itsellenikin vaatteita ja pienoinen perfektionisti sisälläni haluaisi että vaatteet myös istuisivat hyvin. Nämä selkäpussit ja pyöriön istumiset ym ovat suhteellisen uusia termejä päässäni. Mielenkiinnolla seuraan mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit! Koitan noita muutoskohteita merkitä koska itse aluksi en ymmärtänyt niitä edes katsoa, enkä siksi edes osannut niitä muokata. Nyt jälkeenpäin tajuan kyllä ja musta olisi ollut kiva jos joku olisi niistä mulle maininnut :D Ja sitten vielä sekin, että kaupassa osaa katsoa nyt noita em. kohtia jos ostaa sieltä paitaa, niin näkee heti kannattaako ostaa ja istuuko päälle.

      Poista
    2. Näinpä! Ei minullakaan ole aiemmin juuri ollut oikeasti silmää vaatteen istuvuudelle, mut nyt menee hankalaksi ku alakaa olla vaatimustasoa :D. Mitä tarkoitat sillä että pyöriössä takana on liikaa "syötöstä"? Mun ongelmana valmiskaavoissa on hartialinja, joka jää olkapäideni taakse (hyvin kohdistetut treenithän tätä vähentäisivät, mutta ei mennä nyt siihen ;)
      Samalla myös takakappaleen pyöriö jää liian taakse. Ehkä munkin pitäisi loiventaa sitä pyöriötä..

      Poista
  11. Ihailen sitä, miten jaksat paneutua kunnolla tähän juttuun! Tästä saa moni jo hyviä vinkkejä. Kaavojen muokkaus on kuitenkin aika työlästä ja moni tarvitsee siihen apua. Paita on ihana, tykkään tuosta oranssin sävystä, se sopii sinulle tosi hyvin. Helmakaitale tuo heti ilmettä lisää. Mielenkiintoinen postaussarja tästä tulee :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos Hanna Mi! Mä olen vähän tällainen, että kun jostain innostun niin sitten selvitetään se asia juurta jaksain.

      Poista
  12. Hieno aloitus tälle postaussarjalle! Ja peruspaidasta on oikein hyvä lähteä. Vois luulla, että nopsaanhan peruspaidan surauttaa, mutta harvemmin nuo valmiskaavat sopii ilman muokkauksia. Kiva kun olet laittanut noita muokkausvinkkejä selkeiden kuvien kera! Näistä saa varmasti moni poimittua vinkkejä omiin ompeluihin tai ainakin pohtimaan, mitä muokkauksia itselle voisi kokeilla. Täällä ollaankin ahkerasti lueskeltu kaavoitus/muotoilu/sovitus kirjoja ja tehty diagnooseja oman vartalon ongelmakohdista, korjaan siis vaatteen istuvuuden ongelmakohtiin..:D Tosi kaunis tuo sinapinvärinen paita, valkoinen kaitale tekee siistin ja tyylikkään ilmeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Ja juuri tuo se on että luulee että ne trikoovaatteet on niitä helpoimpia, mutta ai että mitä kaikkea nekin vaatii.

      Poista
  13. Miten aina onkin niin, että ne kaikista helpoimmat ja yksinkertaisimmat ovat lopulta haastavimpia? Mutta siis mielenkiintoisia huomioita ja myös tuolta takapuolelta. Edestä istui hyvin, myös mainoskuvassa. Nyt tehdyt muokkaukset antavat varmasti mahdollisuuden tälle kaavalle jatkokäyttöä ajatellen?
    Joustofroteen ja kepeyden yhdistelmä on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edestä tosiaan istui hyvin, kuten mallikuvassakin mutta jaiks tuota takaosuutta. Enkä mä ole edes vyötäröltäni hoikimmasta päästä kokoa 36, joten varmasti muillakin samaa väljyysongelmaa. Ja juu, kyllä tällä kaavalla varmaan tulee tehtyä vielä jatkossakin, mutta materiaali pitää miettiä tarkoin ja viilaan varmasti vielä tuota vyötäröosuutta napakammaksi.

      Poista