LIIAN PITKÄT HIHAT

Mun piti kirjoittaa tänään teille kangashamsterin selviytymistrategioista, mutta enpäs kirjoitakaan. Tänään puhutaan paidan hihoista. 

Eilen meni se päivä, jolloin olisi pitänyt valaa tinaa tai räjäytellä raketteja taivaan tuuliin. En tehnyt kumpaakaan, koska mulla oli maailman paras syy siihen: siskon häät. Toki päivä oli kauhean kiireinen, noin niinkuin peruslapsiperhepäivä, jolloin pitää lähteä kotoa tiettyyn aikaan ja olla sovitussa tapaamisessa puoli tuntia myöhemmin. Meille tuli kiire vaikka aloitin aamulla etsien juhlavaatteet ja ostamalla tytölle uudet kengät. Katsoin kaiken valmiiksi. 






Syyllinen istuu täällä läppärin ääressä. Arvatkaa mitä tein vielä tuntia ennen lähtöä? Lyhensin pojan kauluspaidan hihoja ompelukoneella. Laitoin nimittäin kuvan nettiin ja sinne tuli kommenttia, että lapsen paita on liian iso. Miksi olen laittanut lapselle liian isot vaatteet? Kommentin luettuani jouduin paniikkiin: "Onko lapseni tyhmännäköinen liian pitkissä hihoissa? Mitä nyt kaikki ajattelee? Voinko tehdä asialle jotain?" Ja niin päädyin hakemaan ratkojan, purkamaan saumat ja ompelemaan ne uudelleen muutamaa senttiä lyhyempänä. Tulinko onnellisemmaksi? En oikeastaan. Itse asiasssa minua alkoi ärsyttämään loppupeleissä koko juttu. Käytin neljäkymmentäviisi minuuttia kiireisestä ajastani siihen, että hifistelin pojan hihojen pituutta. Samaan aikaan mikään muu ei edistynyt. 


Toki olisin voinut huomata mokan jo aiemmin. Olin ostanut kirppikseltä lapselleni laadukkaan kauluspaidan ja sovittanut sitä pikaisesti. En katsonut hihojen pituutta niin tarkkaan. Sen sijaan tein lapselleni suorat housut paidan kanssa käytettäväksi. Niin, suorat housut. Niitä olin itseasiassa mennyt kaupoille etsimään, mutta yhtään sopivaa ei ollut tullut vastaan. Kaapissa luvattoman kauan maannut villakangas päästi meidät onneksi pälkähästä muuttumalla käsissäni lasten suoriksi housuiksi, mutta paitaan en suonut ajatustakaan. Olihan sen joku muu tehnyt ja luotin että se on ihan hyvä. 

Ensimmäinen virhe tuli siinä, etten ollut sovittanut paitaa pojalleni tarpeeksi tarkasti, että olisin huomannut paidan liian ison koon. Toinen, suurempi virhe tuli siinä että epäröin. Arvostan toki sitä, että muut sanovat suoraan lasteni vaatteista mielipiteen. Se kuuluu nykypäivänä asiaan. Jos lapsesta laittaa kuvan nettiin ja kysyy miltä se näyttää, niin pitää varautua siihen että joku sanoo ettei se näytä hyvältä. Perusjuttu. Mutta millainen äiti antaisi vaan asian olla? Jos on mahdollisuus korjata jotain, enkö tekisi niin? Haluanko, että lapseni näyttää hyvältä? Tottakai! Ja niin edelleen. Nyt vain siihen ei ollut aikaa, mutta tein sen silti. Tässä kohtaa myönnän, että tein virhearvion. 


Täysin viaton ja hyväntahtoinen rakentava palaute sai aikaan todellisen tapahtumien ketjun. Todellisuudessa poikani olisi ollut pitkine hihoineen ihan se sama söpö pikkupoika henkselihousuissaan. Kukaan ei todennäköisesti juhlatilassa olisi kiinnittänyt huomiota ikiliikkujan tapaan pyörivän poikani hihoihin. Se neljäkymmentäviisiminuuttia olisi sen sijaan tullut tarpeeseen ennen lähtöä. Olisin syönyt välipalan, laittanut lapset autoon rauhallisesti, matka olisi sujunut hitaampaa vauhtia ja olisimme ehtineet paikalle juuri ennen vihkimistä, eikä keskenkaiken niinkuin nyt kävi. 



Netti on tänään pullollaan erilaisia tempauksia ja lupauksia tehokkaammasta ja aikaansaavammasta elämästä. Olen eri mieltä. Lupaukseni ensi vuodelle onkin keskittyä olennaiseen ja hidastaa vauhtia. Vaikka jatkossakin laitan lasteni vaatteista kuvia nettiin ja otan vastaan kaikenlaiset rakentavat kommentit, niin suhteutan ne kokonaiskuvaan. Kun ei voi vaan antaa olla, pitää nimenomaan antaa olla. 

Näillä saatesanoilla toivon, että vuosi 2016 on vähintään yhtä antoisa tämän blogin parissa kuin tähänkin asti. Vastahan tässä päästiin vauhtiin. Arvostan, että roikutte mukana <3

7 kommenttia

  1. Voi hassu sua! Ei toisten mielipiteiden kannata antaa vaikuttaa liikaa. Netissä on niin altis kritiikille. Pää pystyssä vain ja hyvät suodattimet päällä. Vaatteet on tosi kauniit ja taatusti kukaan siellä juhlissa ei olisi kiinnittänyt huomiota moiseen. Yhden tai kahdenkaan kommentin takia ei kannata sinkoilla sinne sun tänne. Ensi kerralla vedä henkeä pari kertaa ja laske kymmeneen ennen kuin teet mitään toisten kommenttien pohjalta. Vanhemman neuvoja nih. ;) ihanaa uutta vuotta! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiedän ja usein huomaankin sen vasta jälkeenpäin että taas mä tein sen. Sitte vannon ensi kerralla pitäväni pääni :) Läppärin kansi laskettava seuraavalla kerralla heti alas eikä edes mene katsomaan mitä sinne on kirjoitettu. Jos ei ole aikaa niin sitä ei ole :D

      Poista
  2. Sinä olet kyllä niin ihana, haluat kaiken tehdä viimeisen päälle :). Se on hieno ominaisuus, vaikkakin välillä se voi kuluttaa. Minä olen vienyt pojan juhliin liian lyhyissä housuissa, kun en ollut tajunnut asiaa tarpeeksi ajoissa. Kukaan ei huomannut, tai jos huomasikin, niin ei ainakaan sanonut mitään. Viisas ei virka ja huono ei huomaa, sitä koetan aina hokea itselleni :). Juhlissa varmasti eniten kiinnitetään huomiota siihen juhlasankariin, eikä siihen, olenko laittanut lapselle oikean kokoista vaatetta. Toivon ainakin kovasti niin. Hidastaminen on kivaa, siinä kyllä oikeasti näkee sen, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perfektionistin vikaa minussa kyllä on. Se on piirre, jota vastaan taistelen koska kaikkea ei vaan voi päättää tai hallita. Hidastaessa sitä näkee asioiden järkevän laidan eikä touhota suuntaan ja toiseen.

      Poista
  3. Voi sua ♡ Kaikki on kyllä niin vimpan päälle. :) Totta on, ettei muut välttämättä kiinnitä huomiota ja jos kiinnittäisikin, niin ehkei se ole ihan niin vaarallista. Varsinkaan lapsilla! :) Mä unohdan aina kaikki juhliin valmistautumiset, ja pojalla on tosi huonosti siistejä housuja, melkein kaikki reikäisiä tai liian lyhyitä. Kunnostaudunpa! Antoisaa ja hitaampaa uutta vuotta ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikien vaatejutut jää jotenkin meilläkin aina kaupan varaan. Tässä asiassa yritän kunnostautua tosiaan :)

      Poista
  4. Ymmärrän sinua täysin - ja tsemppaan :) Itsessäni on myös perfektionistin "vikaa", mutta olen nykyään kanavoinut sen vain työhön ja tiettyihin vanhemmuuden / kasvatuksen kuvioihin. Tunnistan kuitenkin tuon piirteen ja huomaan välillä hankkiutuvani vaikeuksiin arjessa sen kanssa: on leivottava itse viime hetkillä, kun vieraat ovat tulossa, vaikka pakastimessa olisikin kaupan pullaa, tytön tanssiesitysvaatteet on pakko ommella itse yömyöhään, vaikka HM tarjoaisin samaa puoleen hintaan ja valmiina... Ompelemisessa olen taidollisesti aika lailla keskiverto, mutta olen tehnyt muutamia haastaviakin töitä: hääpukuni, villakangastakin, tilkkupeiton. Perussurautuksissa en jaksa halkoa hiuksia, eli vähän valikoivaa perfektionismia ;)

    VastaaPoista