INNOSHTUNUT

Tiedättekö sen tunteen kun ei pysty ajattelemaan mitään muuta? Katsoo vilkuillen huoneen toiselle laidalle ja tuntee sydämessään läikähdyksen. Epäilen, että taidan olla rakastunut.  Viimeksi tältä samalta tuntui kauan sitten kun innostuin Me&i:sta vuosia sitten. Onhan noita kivoja lastenvaatemerkkejä tullut ja mennyt, kuten Gugguu ja Mini Rodini. Silti koko ajan on tuntunut siltä, että ne ovat vaan vaatteita. 

Tajusin sen ommellessani vaaleanpunaisia vaatteita meidän pienimmälle. Näitä kankaita minä ihan oikeasti rakastan. Ne ovat takuuvarmoja. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin nähdä ihan hirmuinen vaiva vaatteen tekemisessä ja sitten kolmen kerran jälkeen ne ovat nuhruisia ja törkeän näköisiä. Kun vertailukohtana on Noshin kangaslaatu, niin saa olla kyllä täsmälleen yhtä hyvää, että minä viitsin nähdä vaivaa niiden ompelussa. Kudottujen kankaiden osalta tilanne on eri. Niitä voi ostaa vähän rennommin monestakin paikasta. Niille kun harvemmin pesussa mitään ihmeellistä tapahtuu. 





Trikoon kanssa on oltava varuillaan. Se on piinaavaa. Tästä syystä olen ollut niin skeptinen. En vaan ole viitsinyt tuhlata satasia kankaisiin, joiden kanssa on saanut pettyä. Olen vältellyt lähes vuoden ajan nettikaupoista ostamista huonojen kokemusten pelossa. Vihdoin tuntuu siltä, että uskallan luottaa ja suositella toisillekin. Uskallan sanoa, että sileäpintaiset luomutrikoot ovat lähes pomminvarmoja. Uskallan sanoa, että kokeilkaa hyvät ihmiset Noshia. En usko, että tulet pettymään.






Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ihan puhdasta ihailua.

ps. Lupasin antaa myös käyttökokemuksia pippuricollegesta. Olen pitänyt takkia nyt monen päivän ajan, eikä pinnassa näy nukkaa. Pientä pehmenemistä kankaassa on havaittavissa, mutta minusta se vain sopii tähän. Eikä se ole reikiintynyt, kuten jotkut pelkäsivät. Sormet ristissä toivon, että ylimmän kuvan flame-mekkokaan ei kärsi käytöstä. Sen ompelussa on oltava todella tarkka, ettei riko neuloksen silmukoita vääränlaisella neulalla. Flame onkin erilainen materiaali kuin sileäpintaiset trikoot. Toivoisin niin, että tuota oliivinväristä perhoskangasta saisi jatkossa sileäpintaisena trikoona.

Mitä luottopaikkoja teillä on mistä tykkäätte tilata kankaat?

10 kommenttia

  1. Nosh on minunkin ensisijainen kankaiden ostopaikka. Ja tämäkään ei ole maksettu mainos. :) Tykkään kuvioiden tyylistä ja laatu on tosi hyvää. Majapuulta ostan myös joitakin kankaita ja sit ihan Jättirätistä livenä.

    VastaaPoista
  2. Mää jaan innostuksesi Noshiin. Ite ihastuin jo muutama vuosi sitte, ku kesän hiekkalaattikkoleikeissä olleet leggarit ei menny miksikään. Etenki raidat on ollu laadukkaita. Noista flameista mulla on ollu tähtiä ja ne on pysyny hyvinä, joillaki on ollu neulojen kans ongelmia ja on lähteny reikiintyyn saumoista, se kun on 100% puuvillaa.
    Mulla on nytki viikko sitte noudettu tilaus Noshin kankaita sohvalla, pitää aina välillä käydä silittelemässä ku ne on niin ihanan oehmosia!

    VastaaPoista
  3. Miekin liputan Noshia :) Ja niin tykkään noista ompeluistasi, etenkin tuo Bomber on superhieno ❤️❤️

    VastaaPoista
  4. Mulla ei ole mitään sellaista suosikkiostopaikkaa, mutta itsekin kyllä tykkään Noshin laadusta. Tuo polkupyörää on meillä ollut keltaisena. Siitä on ollut mm. eskaripojalla paita. Sitä on pidetty koko eskarivuosi eikä ole kyllä mennyt miksikään, vaikka sitä on pidetty ja pesty paljon. Samoin tykkään Noshin joustocollegeista. Hyvin ovat kestäneet rymyleikit ja konttaamiset.

    VastaaPoista
  5. Noshilta on meilläkin parhaiten kulutusta kestäneet kankaat peräisin. Valitettavasti sieltä on myös kaikkien aikojen huonoin. Farkkucollegea en ole enää sieltä uskaltanut ostaa, vaikka sitä moni niin kehuukin.

    Kiva blogi sinulla. :)

    VastaaPoista
  6. Ihailen sun ompelutaitoja:) Noshista minulla on huono kokemus. Tilaamani pippuricollege oli umpikieroa. Nurjalla menevät raidat oli toisessa reunassa 40cm ylempänä kuon toisessa. En ole ennen nähyt niin kieroon leikattua kangasta. Kuuluu Noshin mukaan kankaan luonteeseen.Kun kyselin lankasuorasta niin totesivat ettei lankasuoraa voi hyödyntää tällaisessa kankaassa. Sun pippurista tekemä takki näyttää ainakin "lankasuoraan" tehdyltä, vaakakuvio kulkee vaakaan niinkuin mielestäni kuuluukin.Voihan se olla että bloggarit saa priimaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo nurja puoli mullakin vetää kieroon. Tässä kankaassa se ei kuitenkaan mun mielestä haittaa koska jää tosiaan nurjalle. Harmi, jos ei odotukset täyttyneet tällä kertaa. Kiitos kuitenkin ompelutaitokehuista :)

      Poista
  7. Noshin kankaita mäkin ostan eniten. Ostaisin varmaan vieläkin enemmän, jos heiltä saisi tiettyjä 1-värisiä aina. Esimerkiksi musta ja navy-sininen ovat sellaisia perusvärejä joita heillä voisi olla aina tarjolla. Noshin kankaista tekemäni miehen t-paidat ovat saaneet kehut "parhaimmat paidat ikinä", ne kun ovat pehmeitä, ohuita, sileitä, kestäviä eivätkä vedä saumoista kieroon.
    Ostin myös perhos-flameta, ja sen ompelu vähän jännittää.. Pitääkö mun vaihtaa saumurinkin neulat? Millaisia neuloja suosittelet?
    Sus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen teräviä ja ohuita. Näköjään mun 80 jersey ses -neulat teki reiät :/ Argh.

      Poista
  8. Komppaan edellisiä, Nosh on minunkin suosikki:) Viime aikaiset mallistot on olleet tosi kivoja ja raikkaita. Ja parasta just se, että malliston kankaiden sävyt käy yhteen, ei tarvitse esim. monesta kaupasta lähteä tiettyä yksisävyistä etsimään. Ja kankaat todella laadukkaita, ei ole tarvinnut pettyä kertaakaan:) hmm.- nyt en tarkalleen muista mitä neuloja käytin flameen..muistelen, et jersey neulat eivät tahtoneet ainakaan kunnolla upota niissä kankaan paksummissa kohdissa..?!

    VastaaPoista