SWOON PEARL WALLET CLUTCH

Mun lompakkoni on kärsinyt vuosien hoitolaukkuvahingot. Soseen ja muun vauvasetin harmauttama lompakko oli vähintäänkin epäedustava, joten se sai häipyä uuden tieltä. Lisäksi vanhan käsikassan ongelma oli sen pienuus ja paksuus. Eikä se ollut siroa ja naisellista nähnytkään. Nyt mulla onkin uusi lompsa, eikä se ole mikä tahansa. Se on mun ite tekemä ja olen niiiiin ylpeä siitä!


Tein yhden harjoitusversion jo tästä, mutta vasta tänään ostettuani varsinaiset kankaat ihan oikeaa versiota varten ymmärsin miten tämä ommellaan. Voi pojat, ei ollut helppoa kun yritin tätä eilen illalla kiirepäivän jälkeen. Tänään uusilla aivoilla taipui englantikin päässä vähän paremmin ja aloin ymmärtämään miten nuo osaset oikein pitikään kiinnittyä toisiinsa. Materiaaliksi valitsin tekonahkan, jota oli helppo ommella sen tekstiilipinnan ansiosta. Valitsin myös samansävyistä Perla-merkkistä peruspuuvillaa josta tein korttitaskut ja vuorin vetoketjutaskuun.




En ole ennen tehnyt työtä jossa olisi näin paljon pientä piiperrystä ennen ompeluvaiheen alkamista. Piti silittää moneen kertaan tukikankaita ja tukihuopia. Kuitenkin työ eteni joutuisasti, sillä ei tässä kovin paljoa ompelemista ole. Korttitaskut ja vetoketjupussukan tyyliin loput. Käsin ompelin vielä nepparin kun en löytänyt jemmoistani magneettilukkoa. On ne tuolla jossain, ihan varmasti on!




Lompakossa on korttitaskuja vaikka kuin, joten koko lapsikatraan kelakortitkin on helppo napata mukaan niiden kuntosali- ja mitä lie nyt noita on -korttien sekaan. Vetskaripussukassa kulkevat kolikot ja setelit voi laittaa korttitaskujen takana  pystyssä oleviin kahteen taskuun. Tai sitten sinne voi sujauttaa puhelimen, kuten minä meinasin. Käsihihnasta laukku pysyy tukevasti myös kädessä. 


Oletko sinä kokeillut Swoonin kaavoja? Siellä näyttäisi olevan myös mielenkiintoisia laukkukaavoja. 

11 kommenttia

  1. Hieno on! Instassa kysyin mutta bongasinkin noi kaavat siis jo.. Tosi kivoja laukkukaavoja, lähtee kyllä joku tai jotkut niistä kokeiluun! :D

    VastaaPoista
  2. Tää on kyl hieno! Onko nuo maksullisia vai ilmaiskaavoja? No selviäähän tuo katsomalla... sun vuorokaudessa täytyy olla kyl enemmän tunteja kuin muilla! En käsitä miten ehdit ompeleen, bloggaan ja vetään ompeluryhmää kolmen lapsen hoidon ohessa?! Ja siis kun bloggaat vielä varmaan noin tsiljoonasti viikossa. En tajuu. Nukutko sä ollenkaan vai mistä se aika otetaan? :)

    VastaaPoista
  3. Aivan upea! On siinä ollut värkkääminen, mutta kyllä kannatti :)

    VastaaPoista
  4. Upea! Mahtavatkohan nuo lähettää suomeen tuota paperiversiota kaavasta kun en omista tietokonetta enkä printteriä....

    VastaaPoista
  5. Mä ihmettelen ihan samaa kuin Sanna. Niin ehtiväinen Nainen!
    Ja aivan mahtava lompsa, käytännöllinen ja kaunis. :)

    VastaaPoista
  6. Vau, tämä on hieno - ja niin tarkkaa työtä. :-)

    VastaaPoista
  7. Wautsi! Upea lompakko! Täytyy kyllä kurkata nuo kaavat, jos ennakoisi ja tekisi lompakon ennen kuin edellinen hajoaa.

    VastaaPoista
  8. Vau on kyllä syytä olla ylpeä! Upea lompakko!

    VastaaPoista
  9. Upea lompakko! Tosi kätevää, kun tuohon saa sujautettua puhelimen ja avaimet mukaan ja vielä käsihihnan kanssa. Kauppareissuilla aivan loistava! Tossa on kyllä ollu näpertämistä, huh huh! Kivoja kaavoja muutenkin tuolla sivustolla, enpäs ole aiemmin törmännyt noihin, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista