NOSHIN FANTASIA TESTISSÄ

*Nosh blogiyhteistyö

Sain ennakkotehtävän Noshilta, joka kuulosti hyvin kutkuttavalta. Mitä teille tulee sanasta Fantasia mieleen?

Kuvista olin nähnyt pienen vilahduksen materiaalista, mutta lopullisen sinetin suunnitelmilleni sain vasta kun pääsin kangasta hypistelemään. Noshin Fantasia-neulos on tuttua napakkaa puuvillaelastaania, mutta tällä kertaa kuosi ei ole painettua vaan tehty meleeratuksi neulomalla. Kangas on siis hyvin monikäyttöinen, sillä valkoisen nurjan puolen vilahtamista ei tarvitse tässä pelätä. 

Kesäisen paahteisena päivänä astelin hyttysten sekaan metsikköön ja otin kuvat. Puiden välistä heijastuva aurinko tekee vaaleita läikkiä kuviin, mutta ei anneta niiden häiritä. Kauniita kesäpäiviä pitää arvostaa silloin kun niitä on saatavilla. Ei ihan itsestäänselvyys Suomessa!



Värejä oli valittavana kolme: ruskea, musta ja tämä kuvassakin näkyvä sininen. Ei tarvinnut miettiä kahdesti, mikä on mulle paras. Sininen ehdottomasti ja tässäkin sävyaste alkaa olla tummimmasta päästä. Vaalea raidoitus seassa raikastaa kuitenkin kivasti kuosin. Kuvissa sävy on aavistuksen kirkkaampi kuin mitä luonnossa. 



Kaavana käytin Burdan mekkokaavaa, joka löytyi lehdestä 2/13. Muokkasin kuitenkin tampilla yläosan väljyyttä pienemmäksi, koska ilman se tuntui näyttävän vähän raskausmekolta. Vyötäkin tähän mallailin (kuvissa), mutta teen vielä tähän ehkä kankaansävyisen kiedottavan nauhan. Se toimii varmasti parhaiten tuomassa vyötärölle muotoa. 


Voin kuvitella mekon vielä loppusyksyn lämpimiin päiviin. Töissäkin mekko varmasti toimisi kivasti, kunhan yhdistää jonkun peittävämmän yläosan tämän kanssa. Mitä te tekisitte kahdesta metristä sinisävyistä Fantasia-neulosta?

Katsokaapa myös muut Noshin uutuusneulokset!



11 kommenttia

  1. Kaunis kangas ja hieno mekko! Taitaisin itse tehdä kaniaasta haalarin tai ehkä löysän neuletakin coatigan tyyliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *kankaasta... Mobiilikäyttäjän pakolliset kirjoitusvirheet :D

      Poista
  2. Oi se on kaunis, kuten sinäkin! Malli näyttää tosi hyvältä, kangas laskeutuu hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis mekko, sopii sinulle upeasti. Koska sininen on lempivärini, tekisin itselleni laatikkomallisen paidan, kapeilla hihoilla sekä pojille housut. 😊

    VastaaPoista
  4. Hieno, sopii sulle tuo sininen. Ite tekisin ehkä mustasta, oispa ollut tuota luumua tässä sarjassa niin olisin sen kyllä valinnut!

    VastaaPoista
  5. Hieno, sopii sulle tuo sininen. Ite tekisin ehkä mustasta, oispa ollut tuota luumua tässä sarjassa niin olisin sen kyllä valinnut!

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä aivan mahtava mekko, ja hyvät kuvat! Ei yhtään väliä vaikka välistä pilkottaakin aurinko. Mekko sopii sinulle todella hyvin :)

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis mekko! Sopii tosiaan sinulle hyvin.

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis mekko, kaunis on myös kuvausympäristö:)

    VastaaPoista
  9. Todella nätti mekko ja kuvat ovat suorastaan lumoavat :)

    VastaaPoista