TROPICAL FLOWERS

Elokuu lähestyy ja samalla mun töiden aloitus. Sitä varten tarvitsin yhden tosi siistin mekon, joka menee syksyllä sellaisenaan ja talvella yhdistettynä neuleeseen ja sukkiksiin. Otin kokeiluun Ottobre 2/16 lehdestä löytyvän Tropical Flowers-mekon. 


Malli on lehdessä toteutettu viskoositrikoosta. Kuvassa materiaali näyttää hyvin laskeutuvalta ja kesäiseltä. Seuraavalla sivulla samalla kaavalla on tehty joustavasta kudotusta kankaasta toinen versio, mutta alaosaksi on muutettu shortsit. Monipuolinen ja kivannäköinen malli houkutteli testaamaan. Varsinkin kun olin nähnyt muutamia onnistuneita versioita tästä. Ihan kuitenkaan en päässyt loppuun muokkaamatta kaavaa. Kuvasta ei ehkä uskoisi, mutta olen lyhentänyt yläosaa viisi senttiä pituudestaan ja silti se on mulle liian pitkä. Alaosa sen sijaan on piukka, eikä laskeudu ihan toivomallani tavalla lantion kohdalta. Lisäksi jotenkin omituisesti kädentie on mielestäni liian korkealla, koska kaipaisin siihen vähän lisää väljyyttä. 






Mukavan tuntuinen mekko tästä silti tuli ja käyttöön pääsee jahka lyhennän yläosaa vielä vähäsen. Melkein mietin jo otanko uudet kuvat muokkauksen jälkeen vai jätänkö tämän näin. Ehkä se se saa jäädä. Liiallinen perfektionismi veisi ajan jostain mukavammasta, kuten vaikkapa perheen kanssa olemisesta. 


Meidän asuntoasiat muuten etenee! Ilmoitus löytyy täältä. 

4 kommenttia

  1. Varmasti tulee oikein hyvä, kun lyhennät vielä yläosaa. Kaunis väri, sopii sinulle. :)

    VastaaPoista
  2. Minusta toi sopii sulle, malli ja väri.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  3. Minusta tää on ihana! Alaosasta tosiaan vähän kiskoo, mut kiva malli kummiskin ja aivan ihana väri. :)

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko, ilman muuta käyttöön vain:) Ja just sun värinen:)

    VastaaPoista